Ilta laskeutuu Tallinnan aukiolla, jalat ei jaksa mua viedä osaksi ihmisten virtaa.
Kuulen vieläkin korvissa eiliset äänet, kadulle särkyneet haaveet ja kylmien huutojen kaivut.
Mitä ne minusta tahtoo, mihin mua pudottaa? Mitä ne minusta tahtoo?
Hei, unote on irti, nää laiteet on poikkii. Hei, miten mä jatkan tästä?
Hei, jos sanat vois toppaa, mä kuulin jo kaukaa, erika pääsee taivaaseen.
Mikään mihin mä uskoin, en jatku tämän kauemmaksi.
Hitaasti kohdan portaat ja kävelen väkeä vastaan.
Mitä ne minusta tahtoo, mihin mua pudottaa? Mitä ne minusta tahtoo?
Hei, unote on irti, nää laiteet on poikkii. Hei, miten mä jatkan tästä?
Hei, jos sanat vois toppaa, mä kuulin jo kaukaa, erika pääsee taivaaseen.
Kun valot syttyy, irtaan keskukseen, ei erika pääsee taivaaseen.
Mä lasken kymmenen ja aukaisen mun silmäni taas. Mä lasken kymmenen ja kaikkiaan mennään taivaan.
Hei, unote on irti, nää laiteet on poikkii. Hei, miten mä jatkan tästä?
Hei, jos sanat vois toppaa, mä kuulin jo kaukaa, erika pääsee taivaaseen.
Ne sanat jäi soimaan, että toisit toppaa, erika pääsee taivaaseen.
Kun valot syttyy, irtaan keskukseen, ei erika pääsee taivaaseen.
Ei erika pääsee taivaaseen. Ei erika pääsee taivaaseen.
Taivaaseen. Ei pääsee taivaaseen.
Kiitos kun katsoit!