Elämiä on tasan kaksi.
En ne suoja sun jälkeen.
En halua vanhoja muistaa.
Ei ne tunnu enää tärkeät.
On kuullu aurinkosta tarinaa.
Mut sitä nähty on harvoin.
Mitä täällä kasvaa, ne on kasvanu varjoon.
Marraskuun lyijyn raskaat illat.
Niittymä ruuhkaiset betonisillat.
Oman painonsa allinen murtuu ilman sua.
Läpi synkimmä maiseman kuljet.
Rappujen välkyvät loiste putket.
Varioja piirtää asfalttiin kun mä ootan sua.
Sä oot valoo.
Jos
sä oot pilvien päällä.
Minne katse ei riitä.
Siellä on kultaa mä nään.
Sä oot sirpales sieltä.
Millä voimalla voit?
Sun pienillä harteilla.
Kanta kahden painoon.
Meillä on kaikilla tarpeeks.
Marraskuun lyijyn raskaat illat.
Niittymä ruuhkaiset betonisillat.
Oman painonsa allinen murtuu ilman sua.
Läpi synkimmä maiseman kuljet.
Rappujen välkyvät loiste putket.
Varioja piirtää asfalttiin kun mä ootan sua.
Sä oot valoo.
Niin sä tuot auringonpaloon, varjo.
Sateisen kaupungin seiniin kirjoitan viestin ja piirrän reitin.
Tämä ootan, että sä löytäisit tien monlua.
Sä oot valoo.
Sä oot valoo.
Sä oot valoo.
Sä oot valoo.
Sä oot.